Hämeen-Anttilan mukaan huntukielto voi itse asiassa huonontaa naisten asemaa, sillä kun huntua ei voi käyttää, naiset eivät välttämättä saa enää kulkea ulkona lainkaan.
Hämeen-Anttilan mielestä Euroopassa tehdään suuri virhe siinä, että vedetään yhtäläisyysmerkit alistamisen ja hunnun välillä.
?
Uusi Suomi
perjantai 29. lokakuuta 2010
tiistai 4. toukokuuta 2010
Maahanmuuttajista apua maaseudulle
-
Yle Kainuu
Nykyään Suomessa monessa sosiaalialan laitoksissa näemme uutta kulttuuria, lämpöä, jonka sinne tuovat maahanmuuttajat. Nimenomaan pitää nähdä, että nuorissa pakolaisissa on suuri voimavara. Monihan heistä tulee myöskin maaseutumaisista oloista, joten sopeutuminen tähän osaan suomalaista yhteiskuntaa pitäisi olla mahdollista.
Yle Kainuu
torstai 4. maaliskuuta 2010
Maahanmuuttajien olot, jännitteet ja pelot
- Usein maahanmuuttajaväestön kohdalla epätasa-arvoisista valtioista tulevat siirtävät kotimaidensa asetelmat ja jännitteet usein uusiin kotimaihinsa, Alitolppa-Niitamo sanoo.
- Maahamuuttajien olot, jännitteet ja pelot olisi nyt hyvä tuoda esille. Nyt täytyisi välttyä sellaisen käsityksen välittämiseltä, että tämä olisi luonteenpiirre tai ominaisuus muualta muuttavissa ihmisissä. Näille löytyy aina hyvinkin yleisinhimillinen selitys, joka heijastelee monesti pelkoja ja epävarmuuksia omaan asemaan yhteisössä.
Alitolppa-Niitamon mukaan poliisi on asian jatkokäsittelyssä edesauttajan roolissa, mutta jatkossa asian sovittelun voisi ottaa myös ulkopuolinen taho. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi kuntien maahanmuuttotyötä tekevät ihmiset sekä ulkomaalaistaustaisten silmissä arvostusta nauttivat tahot, kuten esimerkiksi moskeijat tai omat yhteisöt.
YLE
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)