maanantai 19. toukokuuta 2008

Maailma kylässä

Maailma kylässä on

*

jo vuodesta 1995 lähtien järjestetty koko perheen ilmaisfestivaali.
*

kaikille avoin kylä, kohtaamispaikka, joka esittelee kulttuurin makupaloja ja yllätyksiä eri puolilta maailmaa: musiikkia, tanssia, teatteria, asiaohjelmaa, liikuntaa ja ruokaa.
*

mahdollisuus saada uusia näkökulmia suvaitsevaan monikulttuurisuuteen, kehitysyhteistyöhön ja globaaliasioihin sekä vaikutusmahdollisuuksiin omassa arjessa.

linkki

tiistai 13. toukokuuta 2008

Monikulttuurisen koulun arkea ja juhlaa

Varissuon koulua ja Turun normaalikoulua yhdistää koulujen muuttuminen monikulttuurisiksi yhteisöiksi. Enää ei voida puhua monikulttuurisuudesta "eksoottisena mausteena" vaan monikulttuurisuus on läsnä kaiken aikaa, kaikessa opetuksessa. Monikulttuurisuus on rikastuttanut koulujen arkea ja tuonut uusia haasteita. Lisäksi se on herättänyt useita kysymyksiä, joihin on etsitty ratkaisuja yhdessä ja erikseen. Tavattuamme opetuksen ammattilaisia muista kouluista ja kunnista, olemme huomanneet, että koulun monikulttuurisuuskehityksen alkuvaiheessa toistuvat usein samat kysymykset.

lähde

Tanssi on synnyttänyt monikulttuurista vuoropuhelua

Tanssi on synnyttänyt monikulttuurista vuoropuhelua Tampereen kulttuuripalvelujen, kulttuurikeskus Unipointin ja Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen Yhteisötaideprojektissa. Erilaiset harjoitukset ovat tutustuttaneet projektin ryhmäläiset tanssin eri osatekijöihin ja mahdollistaneet uskalluksen luovaan heittäytymiseen ja osallisuuden tunteeseen.

Haiharan Talligalleriassa yhteisötaiteen performanssi Outolinnut tutustuttaa vieraansa tanssin vapauttavaan voimaan sunnuntaina 18.5. klo 13.30 alkaen. Gotan Projectin musiikin tahdissa tutkitaan yllätyksellisesti sitä, mikä erottaa ja yhdistää ihmisiä kaikissa kulttuureissa.

lähde

maanantai 12. toukokuuta 2008

Vihreät & maahanmuuttajat

Monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus ovat A ja O niin työelämässä kuin kouluissakin. Maahanmuuttajien työllistymistä hidastavat epäluuloiset asenteet työhönotossa ja työpaikoilla. Koulun ilmapiiri luo pohjan suvaitsevaisille asenteille.

lähde

Demarinuoret

Maahanmuuttajat ovat Suomelle tärkeä voimavara


Maahanmuuttajan oma kulttuuri on otettava huomioon eri tilanteissa ja oman kulttuurin harjoittamista tulee tukea, ei rajoittaa. Integraatio on eri asia kuin assimilaatio, oman kulttuurin sulautuminen enemmistökulttuuriin. Integraatio tukee monikulttuurisuuden olemassaoloa yhteiskunnassa ja näkee sen kokonaisuudessaan rikkautena.

lähde

Maahanmuuttajat ovat meidän aikamme torppareita

Suomen on panostettava maahanmuuttajataustaisten ihmisten kotouttamiseen enemmän, jotta heistä tulisi täysivaltaisia kansalaisia. Lisäksi on tärkeätä tukea maahanmuuttajataustaisten kansalaisten poliittista osallistumista ja valintaa poliittisiksi päättäjiksi.

lähde

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Monikulttuurisuus ja maahanmuutto

Nykyistä suurempi maahanmuutto hyödyttää koko suomalaista yhteiskuntaa pitkällä aikavälillä. Työperusteinen maahanmuutto on tärkeää sekä työvoiman saannin että osaamispohjan vahvistamisen kannalta. Vieraiden kulttuureiden nykyistä parempi ymmärtäminen on välttämätöntä globaalissa kilpailussa. Lisääntyvä maahanmuutto saattaa aiheuttaa myös ongelmia vastaanottavalle yhteiskunnalle. Mahdollisia ongelmia voidaan ehkäistä tehokkailla opastus- ja kotouttamistoimilla. On syytä varautua myös siihen, että alkuvaiheessa maahanmuutto lisää julkisen sektorin kustannuksia.

lähde

Monikulttuurisuus on jo osa suomalaista yhteiskuntaa

Monikulttuurisuus on jo osa suomalaista yhteiskuntaa ja se tulisi nähdä rikkautena ja voimavarana myös työelämässä. Tässä hankkeessa suomalaiset ja maahanmuuttajat yhdessä, yhteisen oppimisprosessin kautta pyrkivät oppimaan toinen toisiltaan, näkemään asioita toisten kulttuurien näkökulmista ja lieventämään puolin ja toisin tiedon puutteesta johtuvia ennakkoluuloja.

lähde

Monikulttuurinen työyhteisö ruokkii vuorovaikutusta

Monikulttuurisuus on noussut voimavaraksi työyhteisössä. Tämä valtakunnallisen ETMO -projektin toiminta-ajatus näkyy jo työn arjessa. Muun muassa ennakkoluulottomampi asenne on kasvanut kaikissa mukana olevissa pilottityöyhteisöissä. Monikulttuurisuus on ruokkinut molemminpuolista vuorovaikutusta sekä ns. kantasuomalaisten että maahanmuuttajien välillä.

lähde

Monikulttuurisuus yhteiskunnan ja koulujen haasteena

Kahden kulttuurin törmäyksissä syntyy usein jotain uutta, joka energisoi koko yhteiskuntaa. Onnistuneet kohtaamiset ilmaisevat monitulkintaista harmoniaa. Näin syntyneet yhdistelmät ovat paras mahdollinen tie integraatioon.

Kaikkien tulisi osallistua monikulttuurisen yhteiskunnan kehittämiseen. Todellinen muutos tapahtuu vasta kun vähemmistöjen edustajat voivat toimia kaikilla yhteiskunnan aloilla. Ammattitaitoiset osaavat maahanmuuttajat hälventävät huomaamatta ihmisten ennakkoluuloja ja toimivat esimerkkeinä omalle ryhmälleen.

lähde

Kokoomus

Haluamme edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja vastustamme syrjintää ja rasismia sen kaikissa muodoissa. Aidon monikulttuurisuuden toteutuminen edellyttää suvaitsevaisuutta kaikilta osapuolilta. Monikulttuurisuus on rikkaus, joka omalta osaltaan kehittää yhteiskuntaa. Suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin sekä kristillisen perinteen tunteminen ja ymmärtäminen avaavat mahdollisuuden aitoon vuorovaikutukseen maassamme.

lähde

Monikulttuurisuus on voimavara

Monikulttuurisuus on työpaikoilla valtava voimavara ja kilpailutekijä. Maahanmuuttajat tuovat suomalaiseen työelämään sellaista osaamista, joka globaalissa, maailmanlaajuisessa pärjäämisessä on eduksi. Ulkomaisen työvoiman tuovat työpaikoille esimerkiksi runsaamman kielten, tapojen ja uskontojen kirjon.

lähde

Monikulttuurisuus on rikkaus

Monikulttuurisuus on Euroopan rikkaus. Taloudellinen hyvinvointi vetää maaosaan yhä enemmän uusia maahanmuuttajia, jotka tuovat mukaan omat kulttuuriset näkemyksensä ja tapansa.Kulttuurienvälistä vuoropuhelua on siis syytäkin painottaa ja nostaa esille.

lähde