sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Vihreä kotoutumispolitiikka

Onnistunut kotoutuminen näkyy siinä, että maahantulijat ovat mukana muokkaamassa tapojamme, mukana vaikuttamassa yhteisiin päätöksiin ja mukana ratkaisemassa kulttuurien kohtaamisesta syntyviä konflikteja. Kumppanuutta on etsittävä niin urheiluseuroissa, nuorisojärjestöissä, asukasyhdistyksissä, vanhempainilloissa kuin politiikassa.

linkki

maanantai 14. joulukuuta 2009

Päiväkodin monimuotoisuus rikkautena

Nyt päiväkodeille on tarjolla myös konkreettisia ohjeita siihen, miten asiat saadaan sujumaan monikultturisessa arjessa. Kuusisto on koonnut neljän helsinkiläispäiväkodin kanssa hyväksi todettuja käytänteitä tänään julkaistavaan kirjaan. "Homma hanskassa! Päiväkodin monimuotoisuus rikkautena" -kirjanen jaetaan pääkaupunkiseudun kaikkiin päiväkoteihin.

– Tarkoitus on herätellä siihen, että monikulttuurisuus on päiväkodeissa voimavara, ja se pitää myös nähdä sellaisena. Tavoite on, ettei erilaisia taustoja ja tapoja ajateltaisi rajoitteina vaan rikkautena, Kuusisto huomauttaa.


YLE Helsinki

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Juttu täynnä kliseitä

Työnteon ohella olen oppinut äidinäidiltäni suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuutta. Nykyisin hän on 91-vuotias ja hoitokodissa Kuopiossa, mutta aikoinaan hän oli aktiivinen kirkon lähetystyössä. Elsa organisoi myyjäisiä, joissa olin mukana jo pienenä poikana. Hän tutustutti minut vieraisiin kulttuureihin ja selitti, miksi meidän tulee auttaa afrikkalaisia lapsia ja vanhempia.


Jyrki Katainen: "Äiti opetti minut rakastamaan"

perjantai 4. joulukuuta 2009

Siikajoki hyödyntää monikulttuurisuutta

Vastaanottokeskuksen avaaminen on Siikajoella sujunut kaikin puolin ilman suuria ongelmia. Kokemusten perusteella vastaanottokeskustoimintaa ei Siikajoella mielletä rasitteeksi, vaan erilaisten kulttuurien ja ihmisten mukanaan tuomaksi rikkaudeksi. Siikajoen kunnanjohtaja Kaisu Tuomi puhuu mieluummin monikulttuurisuudesta.

Lähde